SISUSTUSTEKSTIILIT

SISUSTUSTEKSTIILIT

Suunnittelun lähtökohdat

 

Rupesi hiiri kerran räätäliksi. Kissa sai vihiä asiasta. Se saapui hiiren luo takkikangas mukanaan. Hiiri otti mitat ja lupasi tehdä kissalle takin.

 

Sisustustekstiilit –kurssilla tehtävänantona kurssityölle oli oman logon/tuotemerkin sisältävä käyttötekstiilikokonaisuus liittyen aihealueisiin lepo, peseytyminen, puhdistus tai säilytys.

 

Kurssityön tuli siis olla pöytä- tai kattaustekstiilejä (liinat, tabletit, lautasliinat), vuodetekstiilejä (lakanat, pussilakanat ja tyynyliinat), pyyhkeitä tai säilyttimiä. 

 

Batiikki on kuviovärjäystapa, jossa värjäytymättä jäävät ne kohdat, jotka on käsitelty vahalla. Väri ei pääse tunkeutumaan vahan läpi. Jos vahaan tulee halkeamia, väri pääsee niistä kankaaseen ja se tuo kankaalle sen tyypillisen ominaisuuden, ohuita väriviivoja myös väriltä suojatuissa kohdissa.

Olen ollut kauan kiinnostunut batiikkitöistä – tein ensimmäisen batiikkityöni luokanopettajan tekstiilityön erikoistumisopinnoissani. Aiheena meillä oli silloin "tulevaisuuden opettaja". Tein kummitytölleni vauvapeiton.

Sittemmin mentyäni naimisiin, olen päivittäin nähnyt vahabatiikkia kotimme seinillä. Mieheni asui perheineen lapsen useita vuosia Tansaniassa ja sieltä on peräisin yli 30-vuotta vanhat taidetekstiilimme.

Löytämässäni Sara Nèan batikki –kirjassa oli maininta, että batiikkia voisi tehdä myös froteekankaalle. Tiesin tekniikan haasteelliseksi, mutta halusin lähteä kokeilemaan vahabatiikin onnistumista froteekankaalle.

 

Suunnitteluprosessiani voisi kuvata Anttilan käsityötuotteen suunnittelu- ja valmistusmallin avulla: malli etenee alkumielikuvan kehittymisenä kohti täsmentyvää mielikuvaa. Alkumielikuvana minulla oli sellainen kylpytekstiili, mitä ei valmiina saa kaupasta. Halusin sen olevan ison, froteeta ja tehdyn aidolla käsityötekniikalla. Omien aikaisempien kokemusteni pohjalta ja luettuani batikkikirjaa, piirsin mielikuvissani hahmottelemiani kuvioita kylpylakanaksi. Sara Nèa on kirjoittanut batikkikirjassaan myös osion batiikkitöiden mallinsommittelusta. Kokeilin paperin leikkaamista mallin suunnittelussa. Leikkasin suorakaiteen muotoisen paperin mielivaltaisesti kapeiksi liuskoiksi ja sommittelin niistä uuden suorakaiteen muotoisen kuvion jättämällä liuskojen väleihin tilaa. Tästä uudesta suorakaiteesta tuli kaavio, jota käytin kylpylakanan kuvioinnissa toistaen sitä pyyhkeen reunojen suuntaisesti koko pyyhkeen pinta-alan täyttäen. Saatuani kaavion valmiiksi, mielikuvani oli täsmentynyt valmiiksi kuviomalliksi, jonka työstin vahauskaavioksi.


Jo ennen ensimmäistä kokeilua, olin mielessäni pohtinut vahabatiikin tekoprosessia alusta loppuun. Ennen varsinaista työn tekemistä minun piti saada suuri kattila värjäykseen ja vahan poistoon ja onnekseni löysin käytetyn kymmenen litran kattilan. Muita hankittavia tarvikkeita oli vahat, batikkivärit, suolat mineraalitärpätti, pensseli ja saippua. Anttilan suunnittelumallissa tulee esille suunnittelun itseään korjaava luonne. Se tuli vahvasti esiin tässä prosessissa: vaikka tietää periaatteessa mitä pitäisi tapahtua, vahabatiikissa on paljon vaiheita, missä prosessi voi mennä pieleen. Esimerkiksi vahauksessa vahan tulee olla juuri oikean lämpöinen, jotta vahaus onnistuu, värjäyksessä liemi pitää olla noin 30 asteista, jotta vaha ei sula jne. Onkin sanottu, että aloittelijan virheet näkee vahauksessa helposti.

 

 

 

Viereisessä kuvassa vahausta kaavion avulla ja vahattu pyyhe värikylvyn jälkeen.

Vahaustakin haasteellisempi vaihe on vahan poistaminen froteetekstiilistä. Vahan poistamista opiskelin teoriassa ja käytännössä. Aluksi näytti siltä, että vahan poistaminen onnistuu keittämällä vahattua ja värjättyä kangasta saippuavedessä. Koetilkusta sain vahan pois helposti. Toisin kuitenkin kävi varsinaisen työn kanssa: väri poistui, vaha ei kokonaan. Käyttötekstiilistä vaha täytyy saada kokonaan poistettua, taidetekstiilissä sitä voi vähän jäädäkin jämäköittämään kangasta.

  

Tein 100 x 150 cm kokoisen kylpylakanan vahauksen kaksipuolisesti kaksi kertaa. Yhden pyyhkeen vahaus kesti seitsemän tuntia, sillä vahaus täytyy tehdä molemmin puolin kangasta. Ensimmäisellä kertaa käytin vahan poistamisessa saippuavedessä keittämistä ja veden pinnalta vahan keräämistä. Tuloksena oli melkein kaikkien värien poislähtö ja vahan osittainen poistuminen.

 

Viikon päästä kissa tuli takkiaan noutamaan, mutta hiiripä sanoi:

— Ei siitä takkia tullutkaan.

— Mikä siitä sitten tulee? kysyi kissa.

— Siitä tulee housut, lupasi hiiri.

— Teepä sitten housut, sanoi kissa.

Toisella kertaa tehostin värin kiinnittämistä lisäsuolalla ja laitoin kaksinkertaisen määrän väriä. Poistin aluksi vahaa keittämällä saippuavedessä, minkä jälkeen käsittelin kankaan mineraalitärpätillä. Vaha lähti hyvin ja jatkoin vielä vahan poistokäsittelyä pelkällä kuumalla vedellä ja sen pinnalta keräten vahaa pois. Työ näytti juuri toiveideni mukaiselta, mutta haisi vahvasti mineraalitärpätiltä.Työ tuoksui mineraalitärpätille ja niinpä päätin laittaa työn konepesuun. Alla kuvat pyyhkeestä ennen pesukoneessa pesua. Työ näytti lähes toiveideni mukaiselta. Olin toivonut pellavafroteekankaan alkuperäisen värin jäävän vahattuihin kohtiin, mutta värin poiston yhteydessä nekin kohdat saivat väriä pintaan.

 

 

Pesukoneessa pellavafroteesta irtosi paljon nukkaa. Olettaisin sen olevan puuvillakuitua, sillä kangas koostui 75% pellavasta ja 25% puuvillasta. Ilmeisesti mineraalitärpättikäsittely haurastutti osaa kankaan kuiduista. Pesukoneesta tullessa vahabatiikkityö oli haallistunut todella paljon. Tässä vaiheessa prosessia alkoi kemian tietämykseni loppua eikä haluttua tulosta oltu saavutettu. Batiikkivärin pitäisi kestää niin keittäminen kuin kuumassa vedessä konepesu ilman värien haalistumista. Värien poislähdön täytynee johtua kemiallisten aineiden yhteisvaikutuksista, joita en osannut ottaa huomioon etukäteen.

Viikon kuluttua kissa meni housujaan hakemaan. 

 — Ei siitä housuja tullutkaan, vikisi hiiri.

--- Mikäs siitä tulee? ihmetteli kissa.

— Tulisikohan liivit, ehdotti hiiri.

— No, teepä ne, tokaisi kissa.

 

Kolmannella kerralla käytin vahan sijaan vehnäjauhovesiseosta. Tekniikka on nimeltään vehnäjauhobatiikki ja sillä  saadaan batiikinomainen kuviopinta. Samoin kuin EU:n myötä laktoositon maito on nimeltään maitojuoma, niin työni ei ole vahabatiikkikylpylakana vaan batiikinomainen kylpylakana. Sivelin pensselillä vehnäjauhovesiseoksen (puolet vettä ja puolet jauhoja suhde) kaavion avulla ensin pyyhkeen toiselle puolella ja vuorokauden kuivumisen jälkeen käsittelin pyyhkeen toisen puolen.

Kun vehnäjauhovesiseos oli kuivunut hyvin, rypistelin kangasta saadakseni aikaiseksi halkeamia värinestokohtiin.Maalasin pyyhkeen molemmat puolet Emo Tuotannon kankaanpainoruiskuemulssiolla harmaaksi ja jätin kuivumaan muovin päälle.
 

 







 

 

Annoin kankaanpainovärin kuivua ensin vuorokauden muovin päällä ja sitten nostin pyyhkeen kuivumaan kuivatustelineelle. Kankaanpainovärin kiinnityksen tein sähköuunissa 150 asteessa noin 7 minuuttia.

 

 

Värin kiinnityksen jälkeen koitti estoaineen poisirrottamisen vuoro. Vehnäjauho irtosi hyvin annettuani ensi pyyhkeen liota haaleassa vedessä useita tunteja, minkä jälkeen levitin pyyhkeen kylpyhuoneen lattialle. Suihkun ja pehmeän sienen avulla hankasin vehnäjauhot pois froteekankaasta ja pesin koneessa. Tässä vaiheessa huomasin, että kun olin jättänyt ruiskuemulssiovärin kuivumaan muovin päälle, olin tahattomasti tehnyt vehnäjauhobatiikin lisäksi aurinkotekniikkaa: pyyhkeen kääntöpuolella väri oli paennut vehnäjauhomassan alle ja näin muodostui juuri käänteinen väritys pyyhkeen ei puolille. Pyyhe olisi pitänyt laittaa kuivumaan suoraan kuivaustelineelle saadakseni pyyhkeen molemmat puolet samanlaisiksi, niin kuin alkuperäinen suunnitelmani oli.

 

Näistä kuvista huomaa pyyhkeen eri puolien värityseron.

 

 

 

Työn viimeistelyksi ompelin pyyhkeen reunaan joustokanttinauhan. Kanttinauhan ompelu sujui useiden kokeilujen jälkeen hyvin, kun ompelin kaksikertaisin etupistoin ensin käsin nauhan ja ompelukoneessa käytin suoraa jousto-ommelta. Pyyhkeen kulmissa toisella puolella on nauhasta tehdyt ripustinlenkit ommeltuna samaan aikaan reunakanttinauhan kanssa. Logona brodeerattu lamppu.

 

 

 

Alkuperäisenä ideana oli mahdollisesti tehdä neljä samanlaista kylpypyyhettä erotuksena logojen määrällä eri pyyhkeissä. Varasuunnitelmana oli yhden pyyhkeen lisäksi tehdä pesukinnas. Pesukinnas ei kuitenkaan innostanut enää prosessin loppuvaiheessa, joten tein saunatyynynpäällisen. Pohjamateriaalina tyynyliinassa on ensimmäinen kokeilutilkku, johon tein vehnäjauhobatiikkitekniikalla puuvillalakanakankaalle kuvion käyttäen samaa kaaviota kuin pyyheliinaa tehdessä. Tässä kuva saunatyynyliinasta tyynyineen.

 

 

Meni kissa parin päivän päästä liivejään hakemaan.

— Ei siitä liivejä tullutkaan, selitti hiiri.

— No, mikä siitä sitten tulee? ärjyi kissa,

— Saattaisi tulla lakki, inisi hiiri.

— Teepä se, sanoi kissa.

 

 

Logon tausta ja valmistustapa

Saatuani avioliiton kautta sukunimekseni "Lamppu", olen käyttänyt mieheni tavoin piirrettyä hehkulamppua logona. Suunnittelu oli siis tehty perheemme logolle jo ennen tehtävän saantia.

Koska olin valinnut kylpypyyhkeeseen haasteellisen värjäystekniikan, halusin jättää logossa kokeilevan osuuden mahdollisimman vähäiseksi. Muistin, että naapurin rouvalla on brodeerauskone ja hän oli kertonut brodeeranneensa juuri kylpypyyhkeisiin nimiä. Niinpä tiedustelin häneltä mahdollisuutta käyttää brodeerauskonetta kylpylakanani logon tekemiseen.

Rouva Naapurini ohjeisti minua logon suunnittelussa siten, että brodeerauskoneen ohjelma lukee vektorigrafiikkaa. Tämä oli minulle aivan uusi asia, joten selvittelin vektorigrafiikkaohjelmia ja sillä työskentelyä Internetistä. Löysin ilmaisen suunnitteluohjelman nimeltään Inkscape. Piirsin logon ja koetimme ohjelmoida brodeerauskoneen tekemään haluamani mallin. Kone ei ymmärtänyt tekemääni tallennusmuotoa, minkä jälkeen selvisi, että naapurini kone käyttää jpg- ja tif-tiedostoja. Muutin tiedostotyypin oikeaksi ja kone teki pyytämäni logon. Kun näin lopullisen kylpypyyhkeen värityksen, halusin muuttaa keltaisen värin vaalean harmaaksi, jotta logo ei pompahtaisi silmille pyyhkeen kulmalta.

 

 

 

Meni kissa sitten lakkiaan hakemaan. 

— Ei siitä lakkia tullutkaan, ilmoitti hiiri.

— Vai ei lakkia tullut — mikäs siitä tulisi? jyrisi kissa.

— Tulisikohan kynäkotelo, sopersi hiiri.

— Tee kynäkotelo, vastasi kissa.

Mitä uutta opin?

Vahabatiikin tekeminen froteekankaalle on ollut varsin opettavainen prosessi. Olen oppinut huomaamaan, että oikeanlaiset materiaalit ja tarvikkeet samoin kuin ohjeiden kirjaimellinen noudattaminen ovat joissakin tapauksissa oleellisen tärkeitä asioita ja täsmällisesti ohjeita noudattaenkin on mahdollista epäonnistua.

Logon suunnittelussa opin sen, että täytyy osata kysyä/saada mahdolliset ohjeet selkeästi ja yksiselitteisesti. Saadessani tietää, että tarvitsen tehdä logon vektorigrafiikkana eikä tavallisina pikseleinä, minun olisi pitänyt huomata varmistaa logon tallennusmuoto, jotta en olisi käyttänyt aikaani turhaan opiskellessani itselleni vierasta grafiikkamuotoa tarpeettomasti.

Ehkäpä tärkeimpänä asiana, mitä tämä vahabatiikkiprojekti minulle antoi, on se, että huomasin konkreettisesti, miten paljon vettä kuluu värjätessä. Vahan kanssa työskennellessä tuli myös haasteeksi suojata viemäriverkoston putkien tukkeentuminen. Lisäksi mineraalitärpättiä käytin kolme litraa ja väriaineitakaan en laittanut viemäriverkostoon, joten kierrätyskeskukseen on asiaa. Tämä ei siis todellakaan ollut ekologinen projekti, joten tämä jää viimeiseksi vahabatiikikseni. Batiikkia en kyllä kokonaan jätä, vaan teen batiikin muita muotoja, esimerkiksi solmubatiikkia mahdollisemman ekologisesti värjäten.

 

Meni sitten kissa kynäkoteloaan hakemaan. Kun kissa kuuli, että hiiri ei sitäkään ollut tehnyt, se suuttui ja hyökkäsi hiiren kimppuun. Hiiri pääsi kuitenkin pakoon. Siitä lähtien ovat kissa ja hiiri olleet vihamiehiä.

 

 

Onnekseni olin karvan onnekkaampi kuin kissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MUOVITEKNOLOGIA

Vanhasta vinyyli LP-levystä taidekulho

Uunissa palamattoman alustan päällä lämmitys noin 120 asteessa.

Annoin levyn lämmitä uunissa kunnes sen reunat alkoivat taipua.

Kokeilin erilaisia lasikulhoja sekä laitoin levyn kulhon sisään ja ulkopuolelle käsin sitä puristaen. Parhaimmaksi osoittautui pieni kattila.

Valmis työ lähti naapuriin glögin ja pipareiden kera.

Kukkakeppi

Sahasin vannesahalla pitkähkön ja kapean suorakaiteen. Pehmensin kepin uunissa ja tein käsin kierteitä. Kukkakeppi tukemassa viherkasvia.

Avaimenperiä

Liimasin erivärisiä muovilevyjä päällekkäin akryyliliimalla ja laitoin yön ajaksi puristukseen. Sahasin vannesahalla sopivan kokoisia suorakaiteen muotoisia paloja. Hioin ja porasin reiät metallirengasta varten. Toiseen porasin pylväsporakoneella nimikirjaimet ja hioin nimikirjaimen kohdat karahiomakoneella. Toisen avaimenperän laitoin pehmenemään uuniin. Koska pala oli monikerroksinen, sen pehmeneminen vaati kuumemman uunin kuin esimerkiksi kukkakeppiä taivuttaessa. Kokeilemalla lämpötilan nostamista saavutin sellaisen pisteen, että muovi taipui. Uuni, jolla työskentelin, on melko vanha, joten asteet eivät ole vertailukelpoisia. Uuni oli lähes 200 asteessa ennen kuin monikerroksinen muovinpala pehmeni taivutettavaksi.

Muovipussien sulatus

Laitoin kuusi kerrosta tavallisia muovikasseja päällekkäin. Päällimmäisen kassin täytyy olla yksivärinen, jos aikoo tehdä kuvioita leikkaamalla valmiita kuvia muovikasseista tai itse leikkaamalla erilaisia kuvioita. Kuvat voi liimata tavallisella paperiliimalla.

Muovin sulattamista varten tarvitaan kaksi leivinpaperiarkkia ja silitysrauta. Muovit laitetaan leivinpaperiarkkien väliin ja silitysraudalla painetaan noin 10 sekunnin ajan  yhtä kohtaa  ja siirrytään järjestelmällisesti koko sulatettavan materiaalin alalta. Silitysraudan lämpötila (..) ja sulatusaika kannattaa testata kunkin muovin ja silitysraudan mukaan ennen varsinaisen työn tekemistä.

Valmiista muovilevystä voi valmistaa ompelukoneella ommellen esimerkiksi kauppakasseja, pieniä pussukoita tai koreja.

 

Kaikki muovityöni vieretysten.

PUUTEKNOLOGIAN SOVELTAVA TEHTÄVÄ

TILKUILLA VERHOILTU JAKKARA

Tein yhteistyössä teknisen opettajan kanssa tilkuilla verhoillun jakkaran viime keväänä. Kohderyhmänä oli kaikki koulumme 40  kuudesluokkalaista oppilasta.

Hyvä Sauma Ideakirja 1s.74

 

 

Idea soveltavaan tehtävään tuli Hyvä Sauman Ideakirjasta. Teknisen työn osuus tehtiin pieniä sovelluksia lukuunottamatta kirjan ohjeistuksen mukaisesti. Tekstiilityön osuudessa toteutus tehtiin täysin oppilaiden oman suunnittelun pohjalta. Ainoastaan päällisen kiinnitys oli kaikilla sama eli päällien verhoiltiin ilmaniittipyssyllä kiinnittäen.

 

 

Nelikenttämalli tilkuilla verhoillusta jakkarasta (Huovila& Rautio, 2007)

	TAVOITTEET	TAVOITTEET
ARVIOINTI	Käsityölliset tiedot ja taidot -materiaalina puuvilla ja puu:ominaisuudet tekniikat: -tilkkutyö -ompelukoneella ompelu -mittaus -sahaus -viilaus -verhoilu työvälineet: -ompelukoneen hyvä hallinta -viimeistelytyövälineiden hyvä hallinta ja  jälki puutyöosassa	Suunnittelun taidot   -visuaalinen suunnittelu: miltä tuote näyttää?   -tekninen suunnittelu: tuotteen osat, työjärjestys	ARVIOINTI
ARVIOINTI	Työskentelyn taidot -itsenäinen työskentely -työskentely oman suunnitelman mukaisesti	Kasvamisen taidot -kestävä kehitys: tilkuista kangas -vastuunotto oman työn valmistumisesta	ARVIOINTI
	TAVOITTEET	TAVOITTEET

 

 

Kuvakollaasi tilkkutyöstä:

Jakkaran valmistuksesta kuvakollaasi:

 

 

Valmis tilkkutyöllä verhoiltu jakkara:

Oma kompetenssini käsityönopettajana

On todettu, että opettamaan oppiminen ei ole vain tietojen, taitojen ja kompetenssin kehittymistä, vaan oleelliselta osaltaan se on syvällisesti ihmisen persoonallisuutta koskettava ja monimutkainen ammatillisen kehittymisen prosessi. Tämä prosessi on parhaimmillaan elämän mittainen taival. Olen saanut kehittää itseäni käsityönopettajana KäPOP2.0 –täydennyskoulutuksessa puolentoista vuoden ajan. Koulutus on tarjonnut minulle runsaasti eväitä oman opettajuuteni kehittymiseen ja tulevaan opetussuunnitelmatyöhön, missä olen mukana luomassa kehittymismahdollisuuksia myös oman työpaikkani käsityönopetuksen tulevaisuudesta. Tunnen olevani varmempi käsityönopettamisen suhteen oman ammatinhallinnan kuin myös opetussuunnitelmatyönkin suhteen.

Opettamaan oppimisen taitojen kehittyminen on kokonaisvaltainen ja  jatkuva muutosprosessi, joka voidaan nähdä sekä yksilöllisenä että sosiaalisena tapahtumana. On todella tärkeää, että opiskelemme vuorovaikutuksessa opiskelijatovereidemme kanssa, sillä aina oppii syvemmin, kun joutuu perustelemaan asioita toiselle, eikä pidä asioita helposti itsestään selvinä. Opettamaan oppiminen on kollaboratiivista eli yhteistoiminnallista, yhteistyöhön perustuvaa toimintaa. Onkin tutkittu, että opettamaan oppimista voidaan parhaiten edistää pienryhmissä ja verkostoissa, joiden toiminta perustuu ajatusten ja kokemusten kriittiseen erittelyyn, keskusteluun ja jakamiseen oppijan yksilöllisyyttä kunnioittavassa ja henkilökohtaista tukea antavassa ilmapiirissä.

Peruskoulun 1-6 työyhteisöissä on havahduttu viime vuosina yhteisopettajuuteen yksin puurtamisen luokan ovi tiukasti suljettuna-mallin sijaan. Omassa koulussani olemme kehittäneet yhteisopettajuutta jo neljä vuotta. On ollut voimaannuttavaa olla osana opetuksen kehittämistä yhteisöllisemmäksi ja samalla se on myöskin helpottanut omaa työtä, vaikkakin työn määrä ei ole vähentynyt. On myös uskallettava kysyä, jos ei tiedä sen sijaan, että pidetään yllä myyttiä kaiken tietävästä ja osaavasta opettajasta. Näin opettajana luodaan malli tutkivalle oppimiselle omille oppilaillekin.

Olen varmentunut käsityönopettajan identiteetissäni saamalla uusia välineitä, esimerkiksi nelikenttämalli, jota olen käyttänyt opetuksessani  ostettuani itse Huovilan ja Raution Kirja Käsityöstä. Lisäksi kaikki opiskeluni raportoinnit ovat tukeneet oman käsityöminäni ymmärtämistä ja reflektointi on auttanut opetukseni kehittämistä oppijan näkökulmaa huomioonottavammaksi.

Tässä puuteknologian soveltavassa työssä tekstiilityön osuus oli minulle helppoa, mutta teknisen työn osalta tukeuduin hyvin paljon teknisen työn opettajan ammattipätevyyteen. Tulevana keväänä teemme uudelleen saman projektin kuudesluokkalaisten kanssa. He näkivät viime vuoden kutosten jakkarat ja pyysivät saada tehdä tänä vuonna saman jakkaratyön. Teen eri opettajan kanssa yhteistyötä ja olemme yhteistuumin jo päättäneet helpottaa puutyön osuutta jakkarassa, sillä jakkaraosan tekeminen kesti kohtuuttoman kauan oletettuun aikatauluun nähden. Uskon vahvasti oman kompetenssini kehittyneen myös teknisen työn osalta ja odotankin innolla tulevaa yhteistyöprojektia.

Millaiset opettajan teknologiset valmiudet pitäisi olla?

Tieto- ja viestintätekniikan soveltaminen opetuksessa muuttaa opettajan työtä verkostomaiseksi. Verkostoituneessa opetuksessa vastuu sisällöllisestä asiantuntemuksesta hajautuu ja opetuksessa korostuu suunnittelu ja organisointi.

Koulussamme on tekstiilityöluokassa käytössä samanlaiset tekniset opetusvälineet kuin muissakin opetustiloissa: dataprojektori, tietokone, dokumenttikamera sekä kosketusnäyttötaulu. Teknisen työn tiloihin näitä ei asennettu. Voimme hyödyntää projektissa tekstiilityöluokan välineistöä ja tarvittaessa käyttää tiedonetsintään kannettavia tietokoneita. Koulussamme on langaton verkko, jota oppilaat voivat tarvittaessa käyttää. Tänä päivänä hyvät teknologiset valmiudet tuovat havaintomateriaalia, tekniikkavideoita yms. oppijaa motivoivia työskentelytapoja käsityön opetukseenkin.

Kevään jakkaraprojektia varten on minulla tarkoitus perustaa joko blogi tai kuvien ja työkertomusten tallennusmahdollisuus pilvipalveluun. Oppilaat voivat ottaa omalla kännykkäkamerallaan/koulun kameralla kuvia työskentelystään ja täydentää kotona kuvaustaan käsityöprosessistaan kotitehtävän omaisesti. Tämä vaatii opettajalta sen, että pystyy perustamaan oppilaiden digitaalisille portfolioille tallennuspaikan ja kykenee ohjaamaan oppilaita sen käytössä. Lisäksi täytyy myös valvoa tallenteiden sisältöä jo prosessin ollessa käynnissä eikä vasta arviointivaiheessa, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä.

Millaiset opettajan pedagogiset ja sisällölliset valmiudet pitäisi olla?

Pedagogiset teoriat jakaantuvat ulkoisiin ja sisäisiin teorioihin sen mukaisesti, miten pedagogisessa ajattelussa arvioidaan opettajan ja oppilaan osuutta oppimisprosessissa. Ulkoisissa teorioissa keskitytään opettajan rooliin oppimisen edistäjänä ja sisäiset teoriat pohtivat sitä, mitä oppilas itse arvelee tekevänsä oppimisessaan ja miten oppiminen voidaan johtaa oppijan aikomuksista. Oppija nähdään passiivisena ulkoisissa teorioissa ja aktiivisena suhteessa opettajaan vuorostaan sisäisissä teorioissa.

Opettajan roolia ja käsitystä opettajasta on määritelty esimerkiksi seuraavasti:

-          tekijä

-          auktoriteetti

-          kollegiaallisuus

-          konsulti.

 

Silloin, kun opettaja on tekijä, hän hallitsee asian ja on alan ammattilainen. Opettaja esittää mallin oikeasta suorituksesta ja oppilas imitoi opettajaa tai toista oppilasta kyetäkseen samanlaiseen suoritukseen. Oppijalta ei edellytetä omaa ajattelua tai suorituksensa arviointia.

Opettaja auktoriteettina perusta pitää sisällään opettajalla vallan, hän on selittäjä ja esittäjä tavoitteenaan saada oppilas ymmärtämään.

Jos opettajuuden perustana on kollegiaalisuus oppijoiden kanssa, opettajan tehtävänä on toimia yhteistyössä oppijoiden kanssa heidän oman ymmärryksen ja tiedon tulkitsemisen saavuttamiseksi.

Jos opettaja on konsultti, hän toimii oppijoiden tiedonetsinnän ohjaajana ja oppijat ovat tiedon rakentajia, konstrujoijia.

Oman käsitykseni mukaan tässäkin projektissa tarvitaan kaikkia edellä esitettyjä pedagogisia suuntauksia. Osassa työn vaihetta täytyy opettajan olla tekijä ( jakkara) ja päällisen verhoilu, mutta suurimmassa osassa tilkkutyötä tehdessä pystymme toimimaan kollegiaalisuuden ja konsultin rooleissa. Opettajan täytyy olla aina auktoriteetti, se on työn sisäänkirjattu ominaisuus, mutta sen voi tehdä huomaamattomasti eikä roolia korostaen.

Tekstiilityön ja teknisen työn sisällölliset valmiudet pitää projektissa ainakin toisella työparin jäsenellä olla hyvät. Tilkkutyöllä verhoiltu jakkara on hyvä yhteisprojekti  hyvien yhteistyötaitojen omaaville käsityönopettajille: jos toinen hallitsee teknisen työn, voi toinen opettajista avustaa ja samoin tekstiiliosuuden suhteen. Ihanteellisin tilanne tietysti on, jos molemmat opettajat hallitsevat sekä teknisen että tekstiilityön sisällölliset valmiudet. Projektin voi toteuttaa myös siten, että toinen opettaja opettaa jakkaraosuuden ja toinen tilkkutyöllä tehdyn verhoilumateriaalin ja lopuksi osat yhdistetään.