Kaiuttimen suunnittelu lähti liikkeelle siitä, että ainoastaan makuuhuoneessamme ei ole minkään sortin kaiuttimia. Halusin tehdä mahdollisimman harmonisen ja yhteensopivan kaiuttimen sängyn päätyyn. Haluttu sijoituspaikka raamitti suunnittelua paljon, sillä sängyn pääty on vain 8 cm leveä ja ja halusin sijoittaa sen juuri siihen.
Olin suunnittelun alkuvaiheessa löytänyt vanhan Mary Oljen tekemän ”Uuden pitsikirjan”. Näin silmissäni kaiuttimien etupaneelissa virkatun etuosan. Yllä oleva virkattu kukka oli toinen lähtökohtani kaiutinkotelon suunnittelussa.
Tein Uuden pitsikirjan ohjeen mukaisesti kolme kukkakuviota. Sen jälkeen lähdin vapaalla virkkauksella yhdistämään kukat suorakaiteen muotoiseksi verkoksi kaiuttimen etupaneelia varten. Kun verkko oli valmis, pingotin sen ja mittasin. Näin sain kaiuttimelleni pituuden ja leveyden määritettyä syvyyden tullessa sängyn päädyn leveydestä.
Hyviä virkkauslankoja tietyn värisenä on melko haasteellista saada, joten kun olin löytänyt harmaan virkkauslangan, tiesin heti, että halusin jatkokäsitellä virkkauspaneelin väriä. Vanhoilla Emotuotannon kankaanpainoväreillä sain toivomani elävämmän pinnan virkkausverkkoon.
Kuva värikäsittelystä.
Kun sain kaiuttimen mitat määritettyä, työ oli nopea tehdä. Yhdistin kappaleet tappiliitoksilla ja pintakäsittelynä on harmaansävyinen puunkyllästeaine.
Tässä vaiheessa kaikki osat oli jo valmiina. Kaiuttimien elektroniikkaosuus tehtiin lähes valmiiksi jo yliopistolla. Enne kokoamista varmistin vielä, että laite toimii.
Ennen virkkausverkon kiinnittämistä piti kiinnittää kaiuttimet etupaneeliin. Tämä vaikeutti kotioloissa virkkaustyön kiinnittämistä verhoilunauloilla. Verhoilunauloja lyödessäni sukalla verhoillulla kumipäävasaralla (suoja siksi, että kumista ei tartu mustaa työhön) työ oli polvieni varassa, jotta kaiuttimet säilyisivät ehjänä. Tähän työvaiheeseen olisi hyvä kehitellä parempi kiinnitystapa, vaikkakin sain itse sen onnistumaan melko hyvin. Verhoilunauloja en halunnut aivan säntilliseen riviin, joten niiden paikkoja määrittäessäni en tehnyt muuta kuin merkkiviivan, mihin linjaan ne suunnilleen halusin laittaa.
Juotin kaikki liitokset kiinni ja varovasti kasasin elektroniikan kotelon sisään. Säätönappulat sujahtivat omista rei’istään läpi, sulakkeen, virtalähteen ja äänilähteensyöttöjohdon laitoin myös paikoilleen. Näiden sijoittelussa huomioin paikan, mihin halusin sijoittaa kaiuttimeni.
Tältä kaiuttimeni näyttää omalla paikallaan makuuhuoneessamme:
Kaiutin on suunniteltu toimimaan sekä sisustuksellisena elementtinä että tarvittaessa äänilaitteiden kuunteluun. Rakenne on kestävä ja käytännöllisyys piilee siinä, että se sulautuu muuhun sisustukseen. Se on tukevammin paikoillaan kuin saattaisi uskoakaan. Jos jostain syystä sattuisi vahinko, ja kaiutin putoaisi, sen alastulo on pehmustettu peitoilla ja tyynyillä.
Kaiutin kotelo on kiinteä eli se on tehty huoltovapaaksi. Elektroniikkatyö on juotettu siten, että johtojen ei pitäisi pystyä irtoamaan, etenkään, koska laitetta ei siirrellä koskaan pölyjen pyyhkimistä lukuun ottamatta. Sulake on sijoitettu kotelon ulkopuolelle, joten sen vaihto tarvittaessa onnistuu helposti.
Äänilaitteeseen yhdistettävä johto on kaiuttimen takaosassa, jotta se ei näy silloin, kun laitetta ei käytetä. Myös virtajohdon saa irti ja sitä voi säilyttää yöpöydän laatikossa. Näin johdot eivät pilaa laitteen ulkonäköä.
Tämän projektin myötä tutustuin verhoilunaulaukseen kiinnittäessäni virkkausverkkoa puuhun. Jos haluaisin saada verhoilunaulat aivan suoraan linjaan, näin aloittelevana verhoilijana minun olisi pitänyt merkitä joka naulan paikka. Siis onneksi en tavoitellut sellaista ulkonäköä.
Puupinnan käsittelyssä käytin vain kotoani löytyviä laitteita. Hionnan tein pienellä hiontakoneella, joten siihen meni enemmän aikaa, kuin jos olisin käyttänyt koulun teknisen luokan hiomanauhakonetta. Tein myös pintakäsittelyjen välissä välihinnan ja viimeistelin pintaa kiillottamalla sitä kevyesti hiontavillalla.
Puuosien yhteensopivuuteen olisi hyvä ollut panostaa enemmän, mutta en uskaltanut yhdistettäviä pintoja hioa pienellä hiomakoneella, jotta ne eivät olisi pyöristyneet tahattomasti. Tästä syystä saumoissa on pientä epätarkkuutta.
Kaiutinprojektin toteuttaminen kuudesluokkalaisten oppilaiden kanssa voisi olla mielenkiintoista ja haasteellista. Työssä on paljon eri vaiheita ja etenkin elektroniikkatyön onnistuminen luo oppilaille paljon paineita (tai opettajalle, joka joutuu etsimään toimimattomuusvirheet.) Johtojen irtoamista tapahtui itsellänikin ja juotin muutaman johdon useaan erikertaan, ennen kuin sain sijoitettua laitteiston ehjänä koteloonsa.
Oppilaiden kanssa olisi syytä käydä virtapiirin toimivuusperiaatteet todella ymmärrettävästi läpi, jotta heillä olisi käsitys siitä, mitä ovat tekemässä. Myöskin puun pintakäsittelyä olisi syytä opiskella pidemmälle, kuin että vähän hiotaan ja sitten vetäistään maali pintaan. Koska elektroniikkaosuus on vaativa, niin mielestäni kotelonkin pitäisi olla edustuskelpoinen, eikä esimerkiksi maalivalumien täplittämä.
Tällainen kaiutinprojekti on haasteellinen kuudennen luokan oppilastyönä, mutta sen puitteissa on mahdollista oppia hyvin paljon erilaisia taitoja mukaan lukien kärsivällisyyden ja huolellisuuden. Rohkeasti kokeilemaan!
